1.10.2012

Pelit ja mainokset


Olen ladannut iphoneen muutaman pelin, esim. Sanajahdin. Peli on niin nopeatempoinen, että meni hyvän aikaa ennen kuin huomasin, että yläpalkissa oli mainoksiakin., lähinnä muista peleistä.  Tiesin, ettei  Dear Estherissä mainoksia ole mutta hehkutuksen vuoksi kävin kävelemässä saarella demoversiossa mutta en ymmärtänyt mitä siellä olisi pitänyt tehdä. Maisemat olivat kyllä upeat, mutta aika loppui kesken.

Topkani tarjoaa suosikkejani eli pulma- ja strategiapelejä, niissä ehtii ajatella, eikä tarvitse sormet lujilla ammuskella. Lauantai-iltapäivänä etusivulla mainostettiin weetabixia, klikkaamalla pääsi kilpailuun. Muuten en olisi mainosta noteerannut mitenkään, kuten en yleensäkään, ne ovat vain pakollinen paha ilmaissivustolla. Sain myös viestin Valituilta Paloilta


Tarjolla 100,000 euroa ja maastoauto. Sama idea kuin ennen kotiintulleissa mainoksissa, joissa EI-kuoren epäili joutuvan suoraan silppuriin. Kyllä-vastauksella olisin tilannut lehden. On tämä sentään ekologisempaa.
Yläbannerissa oli DanSukkerin reseptejä. Eli pelaajille, jotka mietiskelevät samalla, mitä illalla tarjoaisi perheelle…

Älypää tarjoaa pelejä asiakkaan haluamalla ulkoasulla, esim. pasianssiin tai palapeliin voi saada haluamansa taustakuvan, tietovisaan voi räätälöidä kysymykset, vaihtoehdot ja grafiikan. Myös esim. joulukalenteri (Myllyn Paras).  Tietovisaa voi käyttää myös valistukseen (Rasvatietovisassa  olin dieettikaaos…) Tyypillistä näille on, että markkinointi laajentuu sosiaaliseen mediaan esim. kun pelaaja jakaa tuloksensa Facebookissa ja saa mutkin pelaamaan. Älypäässä viihdytään keskimäärin 13 min 6 s kerralla.
Toinen sanomagamesien saitti on Pelikone Pelikone on räätälöinyt esim. Fazerille Lakulinko-pelin . Onneksi oli karkkipussi vieressä. Peruspeli, jossa lakut saivat näkyvyyttä onnistuneesti. Sen voi upottaakin minne vain:
Pelikone - Ilmaiset pelit
Sähköpostiosoitteensa ilmoittaneiden pelaajien kesken arvotaan lisäksi Fazer-tuotepalkintoja.  
Pelikoneessa ja älypäässä voi mainostaa erilaisilla bannereilla ja bokseilla, flash-mainoksilla, pre-roll videoilla, pre-roll flasheillä ja edellä mainituilla räätälöidyillä flash-peleillä.
http://www.tourism.net.nz/online-travel-games/ sivulta löytyi matkailuaiheisia pelejä, esim. koskenlaskua ja tietovisailuja, jotka Uuden Seelannin MEK tarjoaa. Traveller IQ – Planet Earth oli koukuttava! Sivuston mainos olikin sitten hieman omituisesti Skanskan Saariselän mökkimainos.
Löytyy myös matkailuaiheisia pelejä, joissa voi voittaakin. Prnewswire raportoi edreams -Facebook-sivusta, jossa kilpailtiin virtuaalimatkalaukuilla ja palkintona oli esim. lentomatka Lontoo-Kiova.

Laplication-appsi ei ole varsinaisesti peli, mutta viihdyttää samalla lailla. Voit kännykälläsi ihailla revontulia ja fiilistellä tulevaa Lapin-lomaasi. Appsi on hyvää jatkoa VisitFinlandin viimetalviselle revontulivideolle, jota on muuten jo katsottu 1,3 miljoonaa kertaa!

Niin, ja pakkohan Angry Birds on mainita. Vihaiset linnut näkyvät kaikkialla, milloinhan kyllästymispiste saavutetaan, mutta onhan pikkuinen kännykkäpeli osattu hyödyntää huikeasti, on astioita, lippiksia, leikkipuistoja, keittokirja, limpparia, animaatiosarja tulossa jne. Mihinkähän pahat possut yltävät...

SecondLife ei ole varsinaisesti peli, mutta siellä toimitaan pelimäisesti.  Siellä voi markkinoida real life -tuotteita tai myydä jopa SL-tuotteita, esim. asuja. Siellä voi harjoitella tuotesijoittelua billboardeihin, näyttää videoita tuotteista tai vaikka matkakohteista, luoda SL-version aidosta ympäristöstä tai vaikka tulevaisuuden version siitä, mitä vain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti